|
|
TOKI-verkkokirjastoprojekti
Tampereen kaupungin tietohallinto on rahoittanut TOKI-verkkokirjaston laajentamista ja kehittämistä vuosina 2009-2011. AVOKI-hankkeen myötä TOKI on laajentunut maakunnalliseksi verkkokirjastoksi. Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos IKATA liittyi mukaan TOKI-verkkokirjastoon keväällä 2010. Pirkanmaan ammattiopisto tuli mukaan elokuussa 2010. Vuoden 2009 ja 2010 aikana TOKIin on tullut mukaan kaikki Tampereen lukiot. Lukioiden aineistot saadaan nyt paremmin hallintaan ja tiedetään minkälaisia aineistoja lukioiden kirjastossa on tarjolla opiskelijoiden iloksi ja hyödyksi. Kolmessa lukiossa (Hervannassa, Hatanpäällä ja Tampereen lyseon lukiossa eli Rellussa) on otettu käyttöön myös itsepalvelulainaukset. | |