Liitossa voi ihastella Kyrön kykyä luoda absurdiutta eläväksi, toimivaksi. Siihen miltei uskoo. Yksityiskohdat ovat joltisenkin tarkkoja. Muistiin piirtyvät alun uintikilpailu, Annan Hitler-ihailu ja raivostuttava isätyyppi. Liitto sai merkittävämpää huomiota vasta Mielensäpahoittajien jälkeen. Tyypillistä. Luin kirjan nyt (2020) uudelleen vuosikymmenen jälkeen ja panin merkille, että kirjan Urho on itse asiassa esiasteinen Mielensäpahoittaja.